Tiedote: Kultainen Venla -gaalan kilpailukategorioihin muutoksia: palkinnot vastaamaan nykypäivää ja tämänhetkistä televisiotarjontaa

Tiedote
11.10.2022
Televisioakatemia ry

Kultainen Venla -gaalan kilpailukategorioihin on tehty muutoksia muuttuneen televisiotarjonnan mukaisesti. Esituomaristojen määrä on nostettu aiemman kolmen tuomariston sijaan viiteen, jolloin esivalintoja on tekemässä entistä monipuolisempi joukko alan asiantuntijoita. Seuraava Kultainen Venla -gaala järjestetään 20.1.2023.

Tulevassa Kultainen Venla -gaalassa uutena palkintona jaetaan Vuoden juontajan palkinto, jolla voidaan huomioida juontajien entistä näkyvämmät roolit. Aiempi kategoria ”Uutis- ajankohtais- ja asiaohjelma” jaetaan jatkossa kahteen kategoriaan: Uutis- ja ajankohtaisohjelma sekä Asiaohjelma ja dokumenttisarja. Lisäksi aiempi kategoria ”Urheilu & Events” jaetaan omiksi kategorioikseen. Näiden muutosten myötä koostetaan myös kaksi uutta esituomaristoa omine asiantuntijoineen, jolloin esituomaristojen määrä nousee yhteensä viiteen eri raatiin.

Vuoden mies- ja naisnäyttelijän palkintojen sijaan jaetaan Vuoden pääosanäyttelijän ja Vuoden sivuosanäyttelijän palkinnot. Televisioakatemian päätös jakaa sukupuolineutraaleja palkintoja pohjaa yhteiskunnalliseen muutokseen. Filmiaura teki saman päätöksen aiemmin tänä vuonna, ja myös seuraavassa Jussi-gaalassa nais- ja miesnäyttelijöiden palkinnot korvataan sukupuolesta riippumattomilla palkinnoilla.

”Yhä useampi ohjelma on sekoitus erilaisia lajityyppejä, ja ohjelmien kategoriointia on mahdoton saada täydelliseksi. Koimme, että pääosa- ja sivuosanäyttelijäpalkinnot ovat oikea ja tuttu tapa palkita ansioituneita näyttelijöitä. Samoin on syytä nostaa juontajia keskiöön. Urheiluoikeuksiin ja -lähetyksiin panostetaan nykyisin paljon, ja niitä tehdään Suomessa maailmanluokan laadulla, joten tämä on syytä huomioida omalla kategorialla. Uutis- ja ajankohtaisohjelmien sekä asia- ja dokumenttisarjojen erottaminen toisistaan omiksi kategorioikseen tekee oikeutta kyseisille lajityypeille. Samoin useat tapahtumat, kuten gaalat ja keikkataltioinnit ovat tänä päivänä isoja ja näkyviä tv-tuotantoja”, perustelee Televisioakatemian puheenjohtaja Antti Väisänen.

Vuoden 2022 parhaita tv-ohjelmia ja niiden tekijöitä juhlitaan Kultainen Venla -gaalassa 20.1.2023. Tv-alan ammattilaisista koostuva Televisioakatemia ry:n jäsenistö äänestää voittajat esituomaristojen laatimien shortlistojen pohjalta. Yleisöäänestyksen perusteella jaetaan Vuoden esiintyjä ja Vuoden ohjelma –palkinnot. Suoran gaala-lähetyksen televisioinnista vastaa MTV3.

Lisätietoja:

Antti Väisänen
Televisioakatemian puheenjohtaja
antti.vaisanen@warnerbros.com
+358 400 415382 

 

Kultainen Venla -kategoriat 2022:

Vuoden lifestyle-ohjelma
Vuoden seurantareality
Vuoden kilpailureality
Vuoden Event
Vuoden Game Show
Vuoden musiikkiviihde
Vuoden urheiluohjelma
Vuoden keskusteluohjelma
Vuoden uutis- ja ajankohtaisohjelma
Vuoden asiaohjelma ja dokumenttisarja
Vuoden lasten- ja nuortenohjelma
Vuoden viihdeohjelma
Vuoden komediasarja
Vuoden draamasarja
Vuoden juontaja
Vuoden pääosanäyttelijä
Vuoden sivuosanäyttelijä
Vuoden käsikirjoittaja (viihde, reality & events)
Vuoden käsikirjoittaja (fiktio)
Vuoden ohjaaja (viihde, reality & events)
Vuoden ohjaaja (fiktio)
Vuoden esiintyjä (yleisöpalkinto)
Vuoden ohjelma (yleisöpalkinto)

Ajankohtaista

Televisioakatemian yhdistyskokous 18.6.

 

Televisioakatemia ry:n vuosikokous järjestetään keskiviikkona 18.6. klo 10 Teams kokouksena. Kannatus/henkilöjäsenillä on sääntöjen mukaan oikeus osallistua kokokseen, mutta äänioikeus on vain yhteisöjäsenillä. Jos haluat osallistua yhdistyskokoukseen, niin lähetä sähköposti yhdistyksen sihteerille Janne Lillebergille (tilitys(at)apfi.fi) saadaksesi esityslistan ja kokouslinkin.

Kultainen Venla 2024 -palkinnot on jaettu

 

Vuoden 2024 parhaat tv-ohjelmat ja niiden tekijät on palkittu Kultainen Venla -gaalassa 17.1.2025. Suoran lähetyksen televisioinnista vastasi Nelonen.

Katso kaikki voittajat!

Yleisöäänestyksen finalistit julkistettu

 

Vuoden esiintyjä -finalisteiksi ylsivät Miisa Grekov ohjelmasta Muodin huipulle sekä isä ja poika  Mikko ”Peltsi” Peltola ja Osmo Peltola Peltsi ja Osmo -sarjasta.

Vuoden ohjelma -finalisteiksi yleisö äänesti: Naurumaraton 42hPeltsi ja Osmo sekä Unelmia Italiassa.